E3 Annual General Meeting, Helsinki 7-10.6.07
Viime viikonloppuna Helsinki kylpi hellesäässä ja Kirnauskis 2.0 sekä Recommended Finland isännöivät E3 vuosittaista kokousta. Tiukan aikataulun sävyttämän kolmipäiväisen seminaarin aikana yli neljäkymmentä osallistujaa pääsi nauttimaan paitsi mahtavasta kesäsäästä myös monipuolisen ohjelman sisällöstä.
E3 on itsenäisten mainostoimistojen yhteistyöelin, joka nyt laajentaa verkostoaan Singaporen ja Itä-Euroopan suuntaan. Yhteistyöverkosto on mainio tiedon ja inspiraation lähde, mikä heijastui ohjelmassa monipuolisiin puheenvuoroihin. Tänä vuonna vuosikokouksen teema oli “Globetrotting Brands” ja presentaatiot alkoivat jo torstaina, puheenjohtaja Holger Ambrosellin avatessa yhteistyöverkoston laajentumissuunnitelmia. Kolmen päivän aikana jaoimme kokemuksia polarisoinnilla global vs. local brands, ja presentaatioiden ja tehtävien aiheet olivat yhtä monipuoliset kuin osallistujajoukon muodostama osaamispankki.
Seurasin suurella mielenkiinnolla miten kolmen päivän aikana veimme loppuun mielikuvamuutoksen, jonka aloitti Erkki Liikanen. Vieraamme saivat arvovaltaisen vieraamme opastuksella oppia faktoja Suomen kansantaloudesta, historiasta ja elinkeinoelämästä - esitystavalla joka jätti vahvan muistijäljen kuulijoihin. Suomen Pankin puheenjohtajan kokemus kansojen välisestä yhteistyöstä näkyy paitsi elkeissä myös loistavana tilannehuumorin ja tarinankertojan ominaisuuksina.
Mikä ihmeen mielikuvamuutos?
Hieman kärjistäen sanoisin, että Matkailun Edistämiskeskuksen sekä Helsingin kaupungin tapa myydä Helsinkiä ulkomaille luo kuvaa lumesta, poroista ja portista Venäjälle, “Pikku-Pietari”. Positio haetaan vertauskuvista, “Pohjolan Istanbul” jne. iskostaa vieraidemme mieleen kuvan joka ei vastaa Helsingissä asuvien isäntien mielikuvaa pääkaupunkimme vahvuuksista ja nähtävyyksistä. “Virallinen” viestintä on niin tehokas, että jopa Tukholmassa asuvat vieraamme kuvittelevat Venäjän rajan sijaitsevan Porvoon etäisyydellä pääkaupungistamme!
Mikä tässä suomalaisessa mentaliteetissä on, että emme uskalla rohkeasti olla oma itsemme? Ei brändejä ole koskaan luotu vertailukuvista! Kilpailuetumme ovat kiistattomat, ja pääkaupunkimme edustaa Euroopassa jotain uniikkia.
Yli 50 maan sadassa suurkaupungissa vierailleena en voi käsittää, miksemme rakenna Helsinki-brändiä sen vahvuuksien varaan: luonnonläheisyys, puhtaus, kulttuuritarjonta, persoonallisuus, makrotalous mikrotalouden kokoisella niemimaalla…
Vieraamme lähtivät Helsingistä hymyssä suin, mistä minulla on kiittäminen paitsi omaa henkilökuntaamme myös kollegojamme Recommended Finlandissa. On mukavaa nähdä, miten toimistojen välinen yhteistyö toimii paitsi kansallisten rajojen yli myös niiden sisällä.

Vuosikokous päättyi luontohenkiseen illalliseen Helsingin Vasikkasaaressa. Lisää valokuvia osoitteessa
http://www.flickr.com/photos/e3helsinki/sets/
Helsingissä 13.6
Vilhelm Sjöström
Straginen johtaja
Kirnauskis 2.0