Henki-Sammon kampanja Suomen Viralliselle Latauslistalle
Henki-Sampo eli nykyinen Mandatum Life briefasi Kirnauskikselle keväällä asiakasrekisterin päivityskampanjan. Tavoitteena oli samalla tarkistaa, ketkä haluavat viestejä sähköpostin kautta. Kirnauskis suunnitteli yhdessä Henki-Sammon kanssa konseptin, jonka vaikutukset näkyivät jopa musiikkilatauslistalla.
Juuri ennen kesälomia Henki-Sammon asiakkaille lähetettiin suorapostitus, jolla houkuteltiin kampanjasivuille päivittämään omat tietonsa. Verkossa tietonsa päivittäneet saivat kiitokseksi ladata Musiikkilataamon sivuilta kolme kesäbiisiä. Tiedot saattoi päivittää myös palauttamalla postitse rekisteriotteen. Kaikkien kesken järjestettin kesäarvonta, jossa oli pääpalkinnon lisäksi suuri joukko pienempiä palkintoja.
Kampanja ylitti tavoitteet. Suurin osa päivityksistä tehtiin verkon kautta, mutta myös postitse vyöryi rekisteriotteita. Postin määrää selittää osaltaan se, että kohderyhmään kuului myös paljon eläkeiän ylittäneitä.
Tuloksista kertoo ehkä parhaiten Musiikkilataamosta kesäkuussa saapunut sähköpostiviesti:
“Kaikki kampanjassanne käytetyt biisit ovat nousseet Suomen Viralliselle Latauslistalle, joka myös osaltaan todistaa kampanjanne onnistumisesta. Tosin saattaa joitain listaa seuraavia ihmetyttääkin miksi viralliselta listalta löytyy yhtäkkiä mm. vanhahkoa Mambaa…” Niinpä. Mutta kukapa ei haluaisi kuulla yhä uudelleen, että “Vielä on kesää jäljellä”.
Tiistai, 07.10.2008