Kaikki paitsi puutarhanhoito…

Se herää helmikuussa. Pieni tietoisuus siitä, että jossain tuolla hangen alla on pieni läntti omaa pihaa. Kahdentoista vuoden jälkeen maalaistytön kuherrusvuodet ison kaupungin kanssa ovat peruuttamattomasti ohi. Vuokra-asunto betonihelvetissä vaihtuu pankin omaan hiljaisella pientaloalueella, vaikka kaupungissa kasvanut puolikas protestoi melkein maalaiseksi muuttumista. Ja uudessa kodissa on Piha. Sen hohtoa ei himmennä edes yhteisomistus seinänaapureiden kanssa eikä puuttuva näköeste vierustontille. Nyt voi tuntea taas ruohon paljaiden varpaitten välissä!

Unelmissa Piha on rehevä, mutta hyvin hoidettu. Sopivassa suhteessa hyötykasveja ja kukkaloistoa. Lajikkeet tietysti fiksusti valittu, niin että vasta ensipakkasten puraistessa kuihtuu viimeinen kukka. Realiteettien ei pidä antaa hämmentää. Aina saa haaveilla, vaikka puskat ja puut ovat jo paikoillaan, eikä kasvimaan paikkaakaan ole kuin pikkiriikkinen palanen. Puuttuvat puutarhanhoitotaidot ja viitseliäisyyden korvaa unelmointi.

Hanki ei tajua sulaa. Suunnittelen toisen pihaihmisen matkimista; jos pökkisi kolalla routaisen maan näkyviin. Musta kun imee paremmin lämpöä. Siementen metsästys alkaa. Tutkin huumaantuneena siemenpusseja: Portulakkaa, Veripeippiä, Jääruohoa! Kokonainen salainen maailma pienissä rahisevissa pusseissa! Kasvatusohjeet lannistavat, valitsen muutaman, hyvään tuuriin luottaen.

Perheonni on koetuksella, kun lastentarha aukeaa. Paraatipaikalle ikkunaan ilmestyy armeija totisen näköisiä ruskeita ruukkuja. Pulleat pavut peittelen hellästi multaan. Purple Queen, Maxidor, Threefold White, Dubbele Witte - voikaa hyvin, kasvakaa vahvoiksi. “Et sitten kyllä laula niille” puolikas murahtaa ja mulkoilee huomionvarastajia.

Pian mullasta pilkistää jotain kalpean vihreää. Ja tuolta, ja tuolta! Yht´äkkiä versot kurkottelevat kilpaa yhä korkeammalle. Minä yritän toppuutella niitä, älkää kasvako niin nopeasti, ulkona on vielä kylmä. Niitä ei huvita kuunnella. Kesäkurpitsantaimet ottavat rauhallisemmin. Mikäs tässä on aurinkoa odotellessa. Kissat ovat nyreissään. Ne haluaisivat maistaa ihan pikkuisen.

Ulkona alkaa tapahtumaan, kun lumi on poissa. Silmut aukeavat hetkessä, risukasa paljastuu karviaispensaaksi. Nurkalla ylöspäin kiipeää tuntematon köynnös ja yksinäinen keltainen tulppaani uhoaa angervon alla sinisille kellokukille. Niille, joiden nimeä en ikinä muista. Rakennan ensimmäisen kukkapenkin perennoista ja käyn vähän väliä tarkistamassa, että pikkuisilla on kaikki hyvin. Siivousinnossa rökitän korallipensaita niin, että pelkään niiden kuolevan. Etupihan hullu paju on niin sitkeä, että se ei hätkähdä, vaikka raatelen ja raivoan sen puoleen entisestä. Hyväkäs vain versoo uuden oksan kuin kurillaan.

Uutisista ei niin väliä. Koska tulee sää? Lopulta en malta, vaikka viisaat muistuttavat, että ei ennen kesäkuun kymmenettä. On pakko päästä kaivamaan, möyrimään, rapsuttamaan. Puolikas kantaa kiviä meren rannalta kukkapenkin reunaksi känsät käsissä. Mitäpä sitä ei rakkauden tähden. Terassi saa kaunistukseksi pitkän penkin valkoista, lilaa ja vaaleanpunaista. Vaaleanpunaista! Ja niinkuin olen aiemmin inhonnut koko väärinymmärrettyä väriä! Hiekkalaatikossa ei ole leikkijiä, siitä tulee myöhemmin kesällä salaattimaa. Kasvimaan kaivan vajan viereen. Sinne peittelen hontelot pavunvarret ja vielä kitukasvuiset kurpitsantaimet. Kannan vettä väärällään, muistakaa lapset juoda tarpeeksi.

Ison talon emännän elkein kierrän tiluksia. Lasken viisi marjapensasta, kaksi raparperipuskaa, ruohosipulituppaan ja kaksi kituliasta mansikantainta. On siinä talven varalle! Voi kun olisi kellari, että saisi sen ainokaisen hillopurkin lautahyllylle asetella. Pakkasen paukkeessa hiipisin sitä katselemaan.

Aamu valkenee huurteisena. Sydän kurkussa kuljen kasvimaalle. Osa pavuista repsottaa elottomina, sinnikkäimmät eivät onneksi ole lannistuneet. Mutta kurpitsat! Orpo taimi murjottaa neljän kuolleen sisaruksen keskellä. Senkin murhaaja! Onpa paha mieli, syyllinenkin. Katumusharjoituksena istutan kuusi uutta siementä ja vannon, etten laita niitä yksin kylmään maailmaan ennenkuin on pakko.

Illalla paha mieli unohtuu. Ulkona jäähtyy raparperikiisseli, oman maan sadosta tehty. Raparperinlehdet käsissä hymyilen ja muistelen, kuinka niistä lapsena tehtiin hienon rouvan hattu.

Maanantai, 05.06.2006