Sertifioitua hakusanamainonta- ja kävijäseuranta-asiantuntemusta Kirnauskis 2.0:ssa
Kirnauskis 2.0 on saanut kaksi merkittävää sertifiointia. Sertifioinnit julkistettiin tänään digiaamiaisella, jossa keskityttiin hakukoneoptimointiin, hakusanamainontaan ja kävijäseurantaan.

Google Adwords Qualifield Individual -sertifikaatin on saanut toimistossamme web designer Jaakko Knuutila. Google-sertifikaatin lisäksi Kirnauskis 2.0 on nyt SnooBI Oy:n sertifioitu partneri. SnooBI Oy on innovatiivinen Online Business Intelligence -toimintaan keskittynyt ohjelmistopalveluyritys, jonka tehtävä on tukea asiakkaiden liiketoimintaa, markkinoinnin ja myynnin analysointia, suunnittelua ja päätöksentekoa.
Lue koko kirjoitus: Sertifioitua hakusanamainonta- ja kävijäseuranta-asiantuntemusta Kirnauskis 2.0:ssa
Perjantai, 14.11.2008Toimeliasta syksyn alkua!
Talousmaailman uutistaivas on ollut tänä syksynä tulvillaan mitä erilaisempia ennusteita. Se näyttää ainakin selvältä, että globaalit signaalit vaikuttavat meihin – ainakin mielialoihin.
Epävarmuus voi näkyä paluuna perusasioihin ja entistä suurempana harkitsevaisuutena. Globaalit ympäristöongelmat puolestaan voivat nopeuttaa siirtymistä ekologisesta ajattelusta ekologiseen kuluttamiseen. Ekologinen trendi onkin jo siirtynyt osaksi tuotekehitystä ja markkinointia.
Lue koko kirjoitus: Toimeliasta syksyn alkua!
Tiistai, 07.10.2008Viritetään lisää vipinää verkkoosi!
Tiedätkö mistä kävijät tulevat verkkosivuillesi ja miten he siellä liikkuvat? Kaipaatko kanavaa, jonka avulla voit pitää säännöllisesti yhteyttä asiakkaisiisi? Haluatko tehdä asiakastyytyväisyystutkimuksen tai kerätä palautetta? Miten järjestät tilaisuuksiesi kutsumiset ja jälkihoidot?
Lue koko kirjoitus: Viritetään lisää vipinää verkkoosi!
Tiistai, 07.10.2008Henki-Sammon kampanja Suomen Viralliselle Latauslistalle
Henki-Sampo eli nykyinen Mandatum Life briefasi Kirnauskikselle keväällä asiakasrekisterin päivityskampanjan. Tavoitteena oli samalla tarkistaa, ketkä haluavat viestejä sähköpostin kautta.
Kirnauskis suunnitteli yhdessä Henki-Sammon kanssa konseptin, jonka vaikutukset näkyivät jopa musiikkilatauslistalla.
Lue koko kirjoitus: Henki-Sammon kampanja Suomen Viralliselle Latauslistalle
Tiistai, 07.10.2008Äitijohtaja
Äitinä olemisen vaikein tehtävä on opetella luopumaan. Ei voi kulkea koko ajan käsi kädessä lapsensa kanssa, on vain taputettava pepulle ja toivotettava hyvää matkaa.
Kohta kahden lapsen ja yhden toimitusjohtajuuden kokemuksella voin todeta, että sama lausahdus pätee myös toimitusjohtajan tehtävään. Vaikka tiedän, että Kirnauskiksen porukka porskuttaa yhtä vauhdikkaasti eteenpäin ilman minun alati valvovaa katsetta, luopuminen on vaikeaa. Ennen kaikkea se on vaikeaa, sillä rakastan työtäni ja näen joka päivä aitiopaikalta sen mahdollisuuden ja potentiaalin, mikä meillä Lönkka kolmosessa kytee. Näen myös, kuinka innostus ja asiakkaan bisnekseen perehtyminen muuttuvat konsepteiksi ja kampanjoiksi, jotka ylpeänä allekirjoittaisin jokaisen. Se on vaikeaa myös siksi, että täällä viihtyy niin hyvin, töihin tulee aina iloisin mielin, vaikka loppuraskauden uniongelmat ja silloin tällöin öiseenkin aikaan huomiotani tarvitseva esikoinen rikkovat yöunta.
Lue koko kirjoitus: Äitijohtaja
Keskiviikko, 03.09.2008Mikael Neuvonen varatoimitusjohtajaksi
Keväällä 2008 projektijohtajaksi taloon tullut Mikael Neuvonen on nimitetty Kirnauskis 2.0:n varatoimitusjohtajaksi ja hän ottaa toimistostamme vetovastuun toimitusjohtajamme Noora Ilorannan jäädessä 1.9. mammalomalle. Mikaelilla on vahva ammattiosaaminen ja näkemyksellisyyttä myös asiakkaan puolelta. Ennen edellistä työrupeamaansa mainostoimiston projektijohtajana, hän toimi markkinointipäällikkönä asiakkaan puolella.
Lue koko kirjoitus: Mikael Neuvonen varatoimitusjohtajaksi
Maanantai, 01.09.2008Luvassa vauhdikas syksy
Kesälomien jälkeen toimistolla on taas tuttu tohina. Virtaa tuntuu riittävän jokaisella, ja työtahti on suorastaan kadehdittava. Puhti on toki tarpeen, sillä myös tekemistä riittää. Näyttää nimittäin siltä, että monet pienet uudistukset ja muutokset ovat jälleen ajankohtaisia.
Keväällä ja kesän kynnyksellä pyörinyt rekrytointirumba on saatu hetkeksi rauhoittumaan. Projektipuolemme on vahvistunut kaikkiaan kolmella projektijohtajalla, kun aiemmin keväällä taloomme saapuneet Mikael Neuvonen ja Tomi Tavio, sekä elokuun alussa startannut Sanni Väinölä tuovat uusia näkökulmia projektijohtoomme. Lisäksi syyskuussa porukkamme vahvistuksena aloittaa uusi reprografi/kuvankäsittelijä.
Lue koko kirjoitus: Luvassa vauhdikas syksy
Tiistai, 12.08.2008Kirnauskis 2.0 voitti erikoispalkinnon Kontakti 2008 –kilpailussa
Markkinointiviestinnän kenttä on muuttunut. Kohderyhmät pirstaloituvat ja viestintä digitalisoituu. Oleellista on ihmisten tavoittaminen, kontakti. Kontakti-kilpailu, joka oli ennen nimeltään Huippusuora, järjestetiin jo 24. kerran. Kontaktissa palkittiin vuoden parhaat interaktiivisen markkinoinnin kampanjat ja asiakkuudenhoito-ohjelmat. Kirnauskis 2.0 voitti kilpailussa ASML – ERIKOISPALKINNON Designremppa-projektillaan. Ja näin tuomaristo arvio voittoisaa kampanjaa: Mainostoimistoalalla on tavallista, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Toimiston uusiutuminen on haastava asia viestiä ja konkretisoida. Kampanja on hieno osoitus siitä miten monipuolisesti, siltoja rakentamalla saadaan osaaminen viestittyä eri sidosryhmille oivallisesti.
Lue koko kirjoitus: Kirnauskis 2.0 voitti erikoispalkinnon Kontakti 2008 –kilpailussa
Keskiviikko, 11.06.2008Sellainen on Kirnauskis
Tuoreena toimitusjohtajana olen aloittanut luotaamalla tekijöittemme tuntoja. Liiketoiminnan tunnen kuin omat taskuni, mutta halusin päivittää tietoni kirnauskislaisista. Niinpä käynnistimme heti tilikauden alkuun kiivaan kehityskeskustelukierroksen, jonka perusteella haluan kertoa millainen Kirnauskis on. Sillä mainostoimisto ei ole lukuja, tilejä ja titteleitä, se on juuri sellainen kuin sen työntekijät.
Kirnauskis on kunnianhimoinen, työtäpelkäämätön ja vastuuntuntoinen. Kaikkia yhdistää ammattimainen ote työntekoon sekä jatkuvan kehittymisen ja kasvamisen tarve. Tiedonjano on loputon. Kirnauskislaiset huolehtivat toinen toisistaan, haluavat toimia yhdessä yhteisen päämäärän eteen. Tavoitteet on asetettu korkealle ja niiden saavuttaminen on kunnian kysymys. Me arvostamme avoimia ovia ja suoraa puhetta, palautetta annetaan ja sitä toivotaan. Tuloksia kunnioitetaan.
Lue koko kirjoitus: Sellainen on Kirnauskis
Torstai, 20.03.2008Kiitos, vilpittömästi
Vaikea pistää sanoiksi, kuinka kivuliasta on luopua jostakin itselleen tärkeästä, vaikka tietääkin päätöksen väistämättömyyden. Minulle Kirnauskis 2.0 oli enemmän kuin työpaikka, enemmän kuin osiensa summa, vaikka aina ei helppoa ollutkaan. Suurta rohkeutta palkkaamisessani osoittivat omistajat, jotka uskoivat minuun ja ulkopuolisen johtajan tarpeeseen Kirnauskiksen kehityksen eteenpäin siivittäjänä.
Oli fiksua ottaa ulkopuolinen toimitusjohtaja tasoittamaan tietä sukupolven vaihdokseen, sillä jo pelkästään vertailuasetelma vanhemman ja nuoremman omistajajohtajan välillä olisi voinut olla kestämätön. Puhumattakaan vaikeudesta muuttaa yrityksen kurssia astumatta oman äitinsä varpaille. Minä saatoin ladella koviakin kommentteja pöytään ilman, että perhesuhteeni siitä kärsivät. Nooran toimitusjohtajuus oli meille kaikille selvä tulevaisuuden skenaario palkkaamispäivästäni numero yksi, tosin tarkkaa aikataulua viralliselle sukupolvenvaihdokselle ei silloin asetettu. Asetettiin vain tavoitteita, joita minun piti saada aikaiseksi, jotta Nooran olisi mielekkäämpää astua toimitusjohtajan tontille. Mielestäni on hienoa, että perheomisteisessa yrityksessä valta palaa sinne missä se on aina ollutkin, ja että työ joka on perheessä aloitettu, saa perheestä jatkajan. Perheyritykseen sitoutumisesta pisteet Nooralle!
Lue koko kirjoitus: Kiitos, vilpittömästi
Tiistai, 04.03.2008Noora Iloranta Kirnauskis 2.0:n toimitusjohtajaksi
Kirnauskis 2.0 toteuttaa suunnitelmallisesti jo ennen vuosikymmenen puoliväliä aloitetun muutoksen läpiviemistä. Osana muutosprosessia yrityksessä tapahtuu nyt myös virallinen sukupolvenvaihdos: Knuutilan perheen tytär, Noora Iloranta siirtyy yrityksen toimitusjohtajaksi uuden tilikauden alkaessa 1.3.2008.
Vuodesta 2005 toimitusjohtajana toiminut Annuska Arponen on ansiokkaasti valmistanut Kirnauskista sukupolven vaihtumiseen. Hän lopettaa tehtävässään 29.2.2008.
Annuska Arponen toteaa: “On oikea aika Nooran astua johtoon. Nyt Kirnauskis 2.0 on taloudellisesti vahvoilla, asiakaskanta on kunnossa ja henkilökunta motivoitunutta. On hienoa, etta Noora haluaa ottaa johdon, ja toteuttaa perheen vahvojen naisjohtajien perinnettä. Minulle asetetut tavoitteet on saavutettu ja voin hyvillä mielin jatkaa seuraaviin haasteisiin.”
Annuska Arponen tuli Kirnauskikseen syksyllä 2005 valmennusyritys Trainer’s Housesta aisapariksi Noora Ilorannalle. Kaksikko lähti rohkeasti kehittämään yritystä ja toteuttamaan muutosstrategiaa. Suunnittelutoimisto Kirnauskiksesta tuli Kirnauskis 2.0 ja yritykseen rekrytoitiin uusia osaajia. Helmikuun lopussa päättyvä tilikausi osoittaa, että muutoksen suunta on ollut myös taloudellisesti oikea; tilikaudelle on estimoitu jopa 25 %:n kasvu edelliseen vuoteen verrattuna.
Myös yrityksen toimitilat ovat kokeneet merkittävän uudistumisen keväällä 2007 toteutetun, designrempaksi nimetyn projektin myötä. Samassa osoitteessa, jossa Kirnauskis aloitti vuonna 1991, sijaitsee nyt moderni luova tila, jonka mm. kansainvälinen designjulkaisu I.D. valitsi yhdeksi upeimmista koko maailmassa.
Vuodesta 1999 perheyrityksessä suunnittelijana työskennelleellä Noora Ilorannalla on selkeä näkemys yrityksen tulevaisuudesta: “Toimitusjohtajan tehtävään siirtyminen on paitsi luonnollinen päätös sukupolvenvaihdosprosessille, myös luonteva tontti hoidettavakseni, sillä toimin virkaatekevänä toimitusjohtajana Annuskan äitiysloman ajan keväästä 2006 kesään 2007. Tuo käytännön kokemus tehtävästä on valmistellut minua hyvin tuleviin haasteisiin ja olenkin keskittänyt voimavarani yrityksen tulevaisuuden suunnitteluun. Olemme asettaneet vuodelle 2008 uudet tehtävät ja tavoitteet, joista tärkeimpiä ovat digiosaamisemme vahvistaminen ja digitaalisesta markkinoinnista saatavan hyödyn siirtäminen entistä voimallisemmin asiakkaidemme toimenpiteisiin.”
Lisätietoja:
Noora Iloranta, puhelin 050 351 2815
Annuska Arponen, puhelin 040 720 2371
Lue koko kirjoitus: Noora Iloranta Kirnauskis 2.0:n toimitusjohtajaksi
Keskiviikko, 20.02.2008Lukeminen kannattaa aina
Jälleen yhden huiman lukuelämyksen jälkeen on pikku pakko jakaa tuntoja yleisimminkin. Joulupukki lahjoi minua kuvataiteilija Hannu Väisäsen Finlandia-palkintoonkin yltäneellä kirjateoksella Toiset kengät. Mielestäni palkinto osui kohdalleen. Että joku ihminen voikin osata ja onnistua.
Luin aikoinaan Väisäsen Vanikan palat ja olin siitäkin ihan täpinöissä. Perheen mielestä naurettavuuteen asti. Silloin selitin, että päätön innostumiseni johtui ehkä siitä, että olemme Väisäsen kanssa lähes samaa ikäluokkaa. Finlandia-palkinto ei sillä selittyne. Myös nuori copy-ystäväni oli hänkin ihastuksissaan Toisista kengistä. Kävimme tekstiviestikirjeenvaihtoa lukukokemuksestamme joulun aikaan, jolloin hän kuvasi kirjaa: “Minä en käsitä, miten ihminen vuosikymmenten takaa voi kertoa niin osuvasti, miltä muistaakseni murkkupojasta tuntui. Hämmentävän upeaa luettavaa”.
Lue koko kirjoitus: Lukeminen kannattaa aina
Keskiviikko, 09.01.2008Uusin I.D. esittelee Kirnauskis 2.0:n tilat maailman neljänkymmenen upeimman joukossa
Kansainvälinen designlehti I.D. esittelee tuoreessa, tammikuu-helmikuu 2008 numerossaan toinen toistaan upeampia työympäristöjä. Mukana on 40 ympäri maailmaa sijaitsevaa design-, arkkitehti- ja mainostoimistoa, joista yksi on Kirnauskis 2.0 Suomesta. Olemme iloisia ja ylpeitä. Ja kiitollisia asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme, jotka olivat mukana mittavassa designremppa-projektissamme.
The I.D. 40 -artikkeli kertoo aukeaman jutussa AD, partner Noora Ilorannan haastattelun pohjalta Kirnauskiksen lyhyen historian, muotoilijoiden Jarkko Kallion ja Harri Helorinteen panoksen luovan tilan suunnittelussa sekä sisustusarkkitehti Nanna Kinnusen osuuden uusien tilojemme onnistumiseen. Jutun on kirjoittanut newyorkilainen toimittaja Johanna Lenander, valokuvat ovat Mikko Knuutilan.
Lue koko kirjoitus: Uusin I.D. esittelee Kirnauskis 2.0:n tilat maailman neljänkymmenen upeimman joukossa
Keskiviikko, 09.01.2008Uusi vuosi toi uuden copyn
Vuosi 2008 alkoi Kirnauskis 2.0:ssa mukavissa merkeissä, kun riveissämme aloitti uusi copywriter Mika Back (39). Mika tulee Viherjuurelta, jossa hän on ollut suunnittelemassa mm. Puolustusvoimien Tee työtä, jolla on tarkoitus -kampanjoita sekä viime vuonna varuskuntiin levinnyttä Puolustusvoimien yhdenvertaisuuskampanjaa. Lisäksi Mika on suunnitellut markkinointiviestintää mm. Seuralle, Fazerille, Karelialle, Suomen Messuille sekä Abbottille.
”Totesin Viherjuurelta lähtiessäni, etten olisi koskaan kuvitellut työni takia joutuvani ampumaan konekiväärillä, tekemään sanoitusta Paula Koivuniemelle tai laulamaan Maamme-laulua asiakaspresentaatiossa – eli kaikkea on tullut tehtyä” Mika toteaa nauraen. Mikalla onkin erittäin vankka kokemus markkinointiviestinnästä ja hänen myötä saamme vahvistusta erityisesti kampanja- ja konseptisuunnitteluun.
Lue koko kirjoitus: Uusi vuosi toi uuden copyn
Maanantai, 07.01.2008Sirkka Knuutilan satukirja on ilmestynyt

Kirnauskiksen perustajalta, Sirkka Knuutilalta, ilmestyi täksi jouluksi satukirja nimeltään Rosmariini ja joulun taika. Kirjassa on 24 tarinaa, yksi adventin jokaiselle päivälle, joten kirja toimii myös joulukalenterina. Kirjan hurmaavan kuvituksen on tehnyt Taru Castrén, monista satukirjakuvituksistaan tunnettu kuvittaja. Rosmariini ja joulun taika –kirjan on kustantanut Kolibri, joka kuuluu Bonnierin omistamaan Kustannusosakeyhtiö Tammeen.
Lue koko kirjoitus: Sirkka Knuutilan satukirja on ilmestynyt
Torstai, 22.11.2007Verkkoyhteisö voi olla myös voimavara
Viime viikkojen ikävät tapahtumat ovat kirvoittaneet mediassa kiivasta keskustelua verkkoyhteisöjen asemasta nuorten elämässä. Tässä rytäkässä verkkoyhteisöt ovat saaneet osakseen lähinnä negatiivista huomiota. Mielestäni verkkoyhteisöissä piilee kuitenkin yhteiskuntamme hyödyntämätön voimavara. Itse löysin verkkoyhteisöstä uudenlaisen ystäväverkoston, kun oma elämäntilanteeni muuttui ja minusta tuli juhannuksena äiti. Paitsi ystäviä, olen saanut neuvoja ja erilaisia ohjeita niin paljon, ettei minun ole kertaakaan tarvinnut tukeutua yhteiskuntamme tarjoamaan neuvolapalveluun kysyäkseni jotain lastenhoitoon tai pikkuvaivaan liittyvää asiaa.
Lue koko kirjoitus: Verkkoyhteisö voi olla myös voimavara
Torstai, 15.11.2007Vahva tilikausi antaa vapauden kasvaa ja kehittyä
Maaliskuussa 2007 alkanut tilikautemme on nyt kolmannella kvartaalilla. Kiitos nykyisten ja uusien asiakkaittemme, olemme tällä hetkellä toimialaamme kovemmassa kasvuvauhdissa. Tavoitteenamme on tehdä kuluvasta tilikaudesta Kirnauskiksen historian paras.
Yli 30 prosentin kasvuvauhti todistaa, että mediamurroksesta huolimatta markkinointiviestinnän voimaan uskotaan edelleen vahvasti. Samalla se tukee näkemystämme, että markkinoijat arvostavat tavoitteellista ja tuloksellista toimintaa.
Lue koko kirjoitus: Vahva tilikausi antaa vapauden kasvaa ja kehittyä
Torstai, 04.10.2007Uusia osaajia ja nimityksiä
Web AD Jukka Koops kutsuttiin Kirnauskikseen Aisti Medialabista. Jukka vahvistaa verkkotiimimme sähköisen viestinnän osaamista, erityisesti käytettävyyssuunnittelua.
Kristiina Ruoho tuli taloon täydentämään tuotanto-AD-joukkoamme, jotta projektit edistyisivät entistäkin jouhevammin. Myös Kristiinan kuvittajan taidoista on varmasti jatkossa hyötyä asiakkaillemme.
Rea Björkman aloitti syyskuun alussa projektisuunnittelijana. Rea toimii projektijohtomme oikeana kätenä, mutta hänen iloisen äänensä kuulet myös soittaessasi puhelinvaihteeseemme.
Kolmen uuden rekrytoinnin ohessa olemme tehneet uusia sisäisiä nimityksiä, joista ensimmäisenä Vilhelm Sjöströmin nimeäminen verkkostrategiksi. Hänen vastuullaan on verkkotiimimme vetäminen.
Lue koko kirjoitus: Uusia osaajia ja nimityksiä
Torstai, 04.10.2007E3-yhteistyö tiivistymässä
Kansainvälinen yhteistyöverkkomme E3 kehittää toimintaansa jatkuvasti. Kirnauskis on kartoittanut syvempiä yhteistyömahdollisuuksia erityisesti Hollannin suunnalla, jossa osalla asiakkaistamme on liiketoimintaa; lisäksi monien kansainvälisten yritysten Euroopan pääkonttori sijaitsee Hollannissa. Asiaan vaikuttaa toki myös toimitusjohtaja Annuska Arposen vahvat siteet Amsterdamiin, jossa on hänen kakkoskotinsa.
E3-toimistot kokoontuvat lokakuussa Antwerpenissä. Säännölliset kokoontumiset varmistavat tietotaidon jakamisen ja yhteistyön kehittämisen. Yhden toimiston kautta kaikkien E3-toimistojen osaaminen on asiakkaittemme käytössä ympäri maailmaa.
Lue koko kirjoitus: E3-yhteistyö tiivistymässä
Torstai, 04.10.2007Kirnauskis 2.0 hyvässä vauhdissa
Kirnauskiksen tilikausi 2007 on alkanut mallikkaasti. Maaliskuun startin jälkeen töitä on ollut runsaasti ja uusia asiakkaita on tullut pitkin kevättä.
Tilikaudelle on estimoitu jopa 25 % kasvua edelliseen vuoteen. Toiminnan kasvaessa uusille rekrytoinneillekin tulee tarvetta, mutta ensisijaisesti keskitytään resurssien tehokkaampaan ja mielekkäämpään käyttöön. Pari vuotta kestänyt uudistumisprosessi ei myöskään ole pysähtynyt, vaan toimintaa kehitetään edelleen yhä asiakaskeskeisempään suuntaan ja vastaamaan tehokkaammin yritysmaailman tarpeita. In house -repropalvelu, joka on jo nyt “vanha” sai aikanaan lämpimän vastaanoton. Sähköisten medioiden rooli kasvaa, perinteisyyttä unohtamatta. Kirnauskiksen tavoite on kasvaa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Talossa uskotaan hyvän palvelun ja tarkoituksenmukaisen tekemisen yhdistelmään, nopeutta, laadukkuutta ja mitattavia tuloksia unohtamatta.
“Asiakas on meille ykkönen. On aina ollut ja tulee aina olemaan”, summaa toimitusjohtaja Annuska Arponen.
Lue koko kirjoitus: Kirnauskis 2.0 hyvässä vauhdissa
Torstai, 09.08.2007E3 Annual General Meeting, Helsinki 7-10.6.07
Viime viikonloppuna Helsinki kylpi hellesäässä ja Kirnauskis 2.0 sekä Recommended Finland isännöivät E3 vuosittaista kokousta. Tiukan aikataulun sävyttämän kolmipäiväisen seminaarin aikana yli neljäkymmentä osallistujaa pääsi nauttimaan paitsi mahtavasta kesäsäästä myös monipuolisen ohjelman sisällöstä.
E3 on itsenäisten mainostoimistojen yhteistyöelin, joka nyt laajentaa verkostoaan Singaporen ja Itä-Euroopan suuntaan. Yhteistyöverkosto on mainio tiedon ja inspiraation lähde, mikä heijastui ohjelmassa monipuolisiin puheenvuoroihin. Tänä vuonna vuosikokouksen teema oli “Globetrotting Brands” ja presentaatiot alkoivat jo torstaina, puheenjohtaja Holger Ambrosellin avatessa yhteistyöverkoston laajentumissuunnitelmia. Kolmen päivän aikana jaoimme kokemuksia polarisoinnilla global vs. local brands, ja presentaatioiden ja tehtävien aiheet olivat yhtä monipuoliset kuin osallistujajoukon muodostama osaamispankki.
Lue koko kirjoitus: E3 Annual General Meeting, Helsinki 7-10.6.07
Torstai, 14.06.2007Kansiopalvelulle uudet verkkosivut
Kansiopalvelun uudet verkkosivut aukesivat tänään. Sivurakenne, visuaalinen ilme sekä sisältö on päivitetty vahvistamaan innovatiivisista säilytysratkaisuistaan tunnetun Kansiopalvelun yrityskuvaa. Verkkosivut sisältävät myös verkkokaupan, jolla Kansiopalvelu vastaa kasvavaan valmistuotteiden kysyntään.
Lue koko kirjoitus: Kansiopalvelulle uudet verkkosivut
Keskiviikko, 30.05.2007Onneksi toisilla on vahvan tahdon lisäksi myös voima
Pöydälleni tupsahti kirjekuori, josta paljastui kutsu perustamaan NaistenPankkia. Luin saatteen kerran, vielä toisenkin ja innostukseni kasvoi lukemisen myötä. Ei niinkään siitä, että luvassa olisi varsin mielenkiintoinen ja mukava ilta Ravintola Bankissa, vaan siitä, että asioita tapahtuu oikeasti. Tunnistan nimittäin itsestäni sen, että armottomana innostujana ja innostajana saan erilaisissa kokoonpanoissa aikaan alkuinnostuksen hyviin juttuihin ja tempauksiin, mutta harmillisen usein ne jäävät toteutumatta. Ne päättyvät samaan kolmivaiheiseen malliin kuin laihdutuskuurini; aloitus-lopetus-selitys.
Lue koko kirjoitus: Onneksi toisilla on vahvan tahdon lisäksi myös voima
Keskiviikko, 16.05.2007Kirnauskis ja Recommended Finland isännöivät E3-toimistojen tapaamista Helsingissä kesäkuussa
E3-toimistojen vuotuinen kesäkokoontuminen järjestetään tänä vuonna Helsingissä 7.–9. kesäkuuta. Suomen E3-toimistot, Kirnauskis 2.0 ja Recommended Finland, isännöivät tapaamista, jonka aiheina ovat mm. kansainvälinen brändinrakentaminen ja sähköinen markkinointi. E3 kasvaa ja vahvistuu, joten agendalla on myös uuden ranskalaisen ja hollantilaisen toimiston esittely.
Seminaariohjelma on totuttuun tapaan tiukka ja mielenkiintoinen; puhujiksi ovat lupautuneet mm. Marketing Clinicin toimitusjohtaja Catharina Stackelberg ja Kirnauskiksen strateginen johtaja Vilhelm Sjöström.
Virallisen seminaariohjelman lisäksi vieraat tutustuvat suomalaiseen muotoiluun, ainutlaatuiseen saaristoomme ja tietysti myös Helsingin iltaelämään.
Lue koko kirjoitus: Kirnauskis ja Recommended Finland isännöivät E3-toimistojen tapaamista Helsingissä kesäkuussa
Keskiviikko, 25.04.2007Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos
Kirnauskis on ollut matkalla kohti nykyistä muotoaan jo muutaman vuoden ajan. Nyt keväällä olemme muuttaneet myös fyysisesti, ja jo kotiutuneetkin uusiin tiloihimme kolmanteen kerrokseen. Työnteko on normalisoitunut niihin puitteisiin kuin se mainostoimistossa voi normalisoitua, tilat ovat toimivat ja avarat, ajatuksille on tilaa.
Hetkeen ei ole myöskään tarvinnut erikoisen tarkkaa näköä huomatakseen allekirjoittaneenkin muuttaneen muotoaan melkoisesti. Tässä ollaan menossa kohti todellista rantakuntoa, nimittäin rantapallokuntoa. Tätä kirjoittaessani olen jo “virallisesti” äitiyslomalla.
Lue koko kirjoitus: Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos
Keskiviikko, 25.04.2007Muotoilutoimisto Helorinne & Kallio suunnitteli Mainostoimisto Kirnauskis 2.0:lle luovan tilan
Luova tila sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, Lönnrotinkatu 3:ssa, vuonna 1896 valmistuneessa Granholmin kivilinnassa.
Muotoilutoimisto Helorinne & Kallio suunnitteli yhdessä sisustusarkkitehti Nanna Kinnusen kanssa talon kolmanteen kerrokseen tilan Mainostoimisto Kirnauskis 2.0:n suunnittelijoille. Kolmannen kerroksen ensimmäisiä asukkaita oli Johan Wilhelm Runeberg perheineen; hänen aikakaudestaan on jäljellä muun muassa alkuperäinen kakluuni sekä kasettikatto. Viimeksi tilassa on toiminut Studio Mikko Knuutila.
Tavoitteena oli löytää tasapaino uuden ja vanhan, visuaalisuuden ja funktionaalisuuden, teknologian ja tunnelman välillä.
Lue koko kirjoitus: Muotoilutoimisto Helorinne & Kallio suunnitteli Mainostoimisto Kirnauskis 2.0:lle luovan tilan
Torstai, 29.03.2007Rappioestetiikkaa kiitos, mutta ei työpaikalla
Tänään kokoonnuimme suunnittelijoiden, Jarkon ja Harrin ja sisustusarkkitehtimme Nannan kanssa yhteisen pöydän ääreen katsomaan missä mennään. Nyt alkaa kaikki olla jotakuinkin kohdallaan suunnittelun osalta, toki säätöä sinne ja säätöä tänne vielä tarvitaan. Todella upeaa on, että yhteistyökumppanimme ovat tulleet toimitusajoissa vastaan ja designremppamme pysyy aikataulussa. Kiitokset kaikille jo etukäteen!
Lue koko kirjoitus: Rappioestetiikkaa kiitos, mutta ei työpaikalla
Tiistai, 06.02.2007Uutta muotoilua Suomesta Berliiniin
Yhteistyökumppanimme Muotoilutoimisto Helorinne & Kallio esittäytyy Suomen Saksan –instituutissa Berliinissä 9.3. – 18.5.2007. Näyttely on osa Berliinissä toukokuussa 12. – 20.5.2007 järjestettävää DESIGNMAI –tapahtumaa. Helorinne & Kallio myös luennoi muotoilusta Berliinissä toukokuussa.
Uutta muotoilua Suomesta –näyttely esittelee Helorinne & Kallion monipuolista osaamista suomalaisen muotoilukentän uudistajina. Esillä on arjen muotoilua sekä uusia ideoita tämän päivän asumiseen ja sisustamiseen. Näyttelyssä lanseerataan myös toimiston oma tuotemallisto. Helorinne & Kallio on voimakkaasti kansainvälistyvä muotoilutoimisto, jonka juuret ovat Suomen puhtaassa luonnossa ja jokapäiväisten tarpeiden ymmärtämisessä.
Lue koko kirjoitus: Uutta muotoilua Suomesta Berliiniin
Perjantai, 26.01.2007Miten toimittajaverkostosi sinut tuntee ja sinua arvostaa?
Onko sillä sitten mitään väliä?
Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen yritys ostaa ulkopuolisilta toimittajilta keskimäärin yli 80 % liikevaihdostaan (Kivistö & al, LTKK 2005). Mukaan luetaan tällöin kaikki hankinnat, investoinnit ja palvelut, joista tulee lasku. Myös palvelualoilla ostojen osuus on keskimäärin yli 50% liikevaihdosta. Ostetut tavarat ja palvelut edustavat siis hallitsevaa osaa yrityksen kustannuksista.
Keskikokoisellakin yrityksellä toimittajaverkosto käsittää satoja toimittajia. Miten he näkevät sinun yrityksesi? Miten heidän näkemyksensä vaikuttaa heidän suhtautumiseensa sinuun? Miten heidän suhtautumisensa vaikuttaa sinun kilpailukykyysi? Miten heidän suhtautumisensa vaikuttaa sinun asiakkaihisi?
Lue koko kirjoitus: Miten toimittajaverkostosi sinut tuntee ja sinua arvostaa?
Tiistai, 23.01.2007iWork, iLife, iPhone
Tätä on odotettu nelisen vuotta. Tunnustan, olen Apple-fanaatikko, ja toivottavasti se käy tästä kirjoituksestani ilmi. Odottavan aika on ollut pitkä. Olen usein miettinyt ostaessani uutta puhelinta, onko tämä viimeinen välivaihe ennen iPhonea.
Oikeastaan tämän teksti syntyi iPhonen lanseerauksen media- ja mielipidehälyn seurauksena. Niin fanaattinen en ole, että jaksaisin kyllästyttää teitä jankuttamalla pelkästään uuden puhelimen ylivertaisuudesta, vaikka sitäkin se meille Apple-uskovaisille ja -käyttäjille on.
Lue koko kirjoitus: iWork, iLife, iPhone
Torstai, 11.01.2007Myrskyvaroituksia ja digialaa Etelä-Ruotsissa
Vuoden vaihtuessa Etelä-Ruotsiin annettiin myrskyvaroitus. Jotain siitä tiedän minäkin, sillä opiskelin pari vuotta Karlskronassa, merenrantakaupungissa Skånessa. Tunnen vieläkin luissa ja ytimissä, miltä yli 30 metriä sekunnissa puhaltava tuuli tuntui saarella, jossa opiskelupaikkani sijaitsi. Muutaman kunnon talvimyrskyn siellä kokeneena osasin aavistaa, miten niinkin järjestäytynyt yhteiskunta kuin Ruotsi on, koki jälleen ihan omat paniikkitilanteensa, kun myrsky vei mennessään mm. sähköt 30 000 taloudelta.
Opiskelukaupunkini Karlskronan edustalla rysähti kiville neuvostoliittolainen sukellusvene 80-luvun alussa, ja 2006 samasta paikasta löydettiin lintuinfluenssaa. Vuonna 1995 sinne perustettiin uraauurtava oppilaitos, Hyper Island, kaksivuotinen koulu, jossa opitaan mitä digimedia on.
Lue koko kirjoitus: Myrskyvaroituksia ja digialaa Etelä-Ruotsissa
Keskiviikko, 03.01.2007Bisnesbrunssilla kuultiin terveiset Tokiosta
Kirnauskis 2.0:n bisnesbrunssia vietettiin 16. marraskuuta designin merkeissä. Tilaisuuden aluksi kohotettiin malja Kirnauskiksen 15-vuotiselle taipaleelle. Noora Ilorannan tervehdyspuheen mukaan kuluneet vuodet ovat merkinneet jatkuvaa kehitystä ja uusien polkujen systemaattista etsintää. Samoin kuin pitäytymistä laadussa, joka on yksi toimiston perusarvoista.
Lue koko kirjoitus: Bisnesbrunssilla kuultiin terveiset Tokiosta
Torstai, 16.11.2006By Accident or Design
In a Business Week report on innovation, the move from the 1990s to the 2000s was described as a move from the “knowledge economy” to the “creative economy”. It seems clear as we move into the second half of the first decade of the new century, that the technology and communications advances of the previous decade, whilst still rolling forward, are now leavened with style and design. Look at mobile phones. It is as important now for them to look good as to have all the latest capabilities. Look at the success of the iPod over other MP3 players. It is a success built on brand not on technological superiority. If nothing else, the pages of this magazine and these articles have stressed the importance of the brand in all sectors of the marketplace.
Lue koko kirjoitus: By Accident or Design
Torstai, 02.11.2006Innovaatiota etsimässä
Oli taas aika pakata laukut ja suunnata tuulettumaan E3 European Agency Networkin syystapaamiseen, joka järjestettiin tällä kertaa Prahassa 26.–28.10. E3-ketjun tarjoamista eduista parhaita ovat kahdesti vuodessa järjestettävät koulutuspäivät. Vaikka ohjelma on uuvuttavan perusteellista, on mieli paluumatkalla aina kirkastunut. Harva mainostoimisto pystyy ammentamaan ideoita ja uusia toimintatapoja kahdeltakymmeneltä itsenäiseltä kollegatoimistolta. Ennakkoinformaatio lupasi vielä erityisen hyvää. E3- periaatteista poiketen luvassa oli ketjun ulkopuolinen puhuja, innovaatiokouluttaja Anja Förster Saksasta.
Lue koko kirjoitus: Innovaatiota etsimässä
Torstai, 02.11.2006Kirnauskikselle kolme palkintoa Best of Europe Awards -kilpailussa Prahassa
E3 Network -jäsenmaiden kesken käytävän vuosittaisen Best of Europe -kilpailun parhaimmat luovat ratkaisut palkittiin 28.10.2006 Prahassa. Kirnauskiksen menestys oli jälleen loistava. Kuudesta kilpailukategoriasta Kirnauskis 2.0 palkittiin kolmessa; palkinnoille ylsivät Pauligin Ihan kahvilla -kahvikirja, Nelosen Lost-postitus ja Erwekon kesäpostitus.
Lue koko kirjoitus: Kirnauskikselle kolme palkintoa Best of Europe Awards -kilpailussa Prahassa
Torstai, 02.11.2006Innovatiivinen työskentely E3 -seminaarin aiheena Prahassa
Mainostoimostot tarjoavat asiakkailleen innovatiivisia ratkaisuja, mutta onko itse toimisto innovatiivisesti toimiva organisaatio? E3-seminaarien normeista poiketen Prahassa porukkaa sparraa ketjun ulkopuolinen asiantuntija Anja Förster. Förster on saksalainen innovaatiokoulutuksen edelläkävijä ja palkittu kirjailija. E3-seminaarin osallistujat pääsevät nauttimaan hänen asiantuntemuksestaan kahden päivän ajan.
Lue koko kirjoitus: Innovatiivinen työskentely E3 -seminaarin aiheena Prahassa
Tiistai, 24.10.2006Verkko kiristyy – Kirnauskis 2.0 lujittaa webbiosaamistaan
Kinauskikseen on vahvistumassa joukko sähköisen viestinnän osaajia, joiden ammattitaito ja intohimo asiaan tulee varmasti tuottamaan lisäarvoa asiakkaille.
Lue koko kirjoitus: Verkko kiristyy – Kirnauskis 2.0 lujittaa webbiosaamistaan
Torstai, 05.10.2006Pitkässä asiakasyhteistyössä taidot punnitaan
Olen ollut Kirnauskiksessa niin kauan, että on parempi vain sanoa olleeni talossa todella pitkään. Tarkkaa vuosien määrää ei yleensä kannata kertoa sillä mainosalallahan saa olla samassa työpaikassa vain pari-kolme vuotta tai CV on pilalla. Tärkein syy pitkään viihtymiseeni ovat olleet yhteistyökumppanit, joiden kanssa olen saanut työskennellä: ammattitaitoiset ja innostuneet suunnittelijat ja mahtavat asiakkaat, joilta olemme saaneet mielenkiintoisia haasteita vuosien varrella. Koskaan ei ole tullut hetkeä, jolloin olisin yksinkertaisesti malttanut siirtyä muualle.
Lue koko kirjoitus: Pitkässä asiakasyhteistyössä taidot punnitaan
Perjantai, 22.09.2006Miten tunnistaa yrityksessä piilevä osaaminen määrämuotoisin menetelmin?
”Viisausresepti: otetaan yksi ehjä tunne-elämä, lisätään monipuolisia elämänkokemuksia ja vain hyppysellinen älykkyyttä”. (C. Robin)
Liike-elämän yleisestä keskustelusta voidaan tunnistaa henkilökunnan osaamisen käsitettä ja merkitystä kasvavassa määrin pohdiskeleva aihepiiri. Tätä aihepiiriä vastaavat tai vähintään sivuavat esimerkiksi otsikot ”know-how”, ”immateriaalinen/aineeton omaisuus” ja ”maine”. On ymmärrettävää, että kiinnostusta aihepiiriin on, kuuluuhan henkilökunnan osaaminen siihen kasvavaan kriittiseen resurssiin, jolla tuotetaan suurempia lisäarvoja palvelu- ja tietoyhteiskunnassa.
Lue koko kirjoitus: Miten tunnistaa yrityksessä piilevä osaaminen määrämuotoisin menetelmin?
Maanantai, 28.08.2006Pitäisikö tästä huolestua?
Nyt on toinen työpäivä. Eilen vielä ihan jokainen työkavereista ei ollut paikalla, mutta iloinen pulputus kuului jo useamman pöydän takaa. Tänään sitten tiivistyimme täydeksi joukkueeksi, joten aamulla yhdeksän aikaan käytävään asti kaikui lievästi ilmaistuna naurun remakka. Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa. Kuunnella myös työkavereiden lomien sujuneen mukavasti. Kenen kotimaassa, kenen Eurooppa-tasolla, olipa yksi ehtinyt kolmeksi viiikoksi Kanadaan ja toinen kahdeksi Meksikoon. Eikä yhden ensimmäistäkään hapanta naamaa, vaan intoa puhkuvava joukkue, joka tarttui rivakasti töihin “sata lasissa” Paulaa lainatakseni.
Lue koko kirjoitus: Pitäisikö tästä huolestua?
Keskiviikko, 02.08.2006Kirnauskiksesta delegaatio Cannesiin (Live raportointi)
Kirnauskis lähetti tänä vuonna vahvan AD-delegaation seuraamaan maailman parasta mainontaa Cannesiin. Saavuimme Cannesiin jo sunnuntaina, tutustuimme alueeseen ja haimme festaripassit.
Seuraa tapahtumia virallisilta uutissivuilta.
Työt alkoivat vauhdikkaasti heti maanantaina katsomalla yli 200 spottia ja osallistumalla useisiin seminaareihin. Erityisellä mielenkiinnolla seurattiin tuoreimpia mediaratkaisuja ja debattia luovuuden ja tuloksellisuuden sopimisesta samaan taloon.
Lue koko kirjoitus: Kirnauskiksesta delegaatio Cannesiin (Live raportointi)
Tiistai, 20.06.2006Muotoilulla menestykseen
Muotoilun vuosi 2005 nosti sanat design ja muotoilu ihmisten huulille. Niistä puhutaan ja niitä ihmetellään. Mitä muotoilu siis on? Mystiikkaa ja taidetta vai loogista ajattelua ja arkista aherrusta?
Sanaan muotoilu liitetään yleensä menneiden vuosikymmenten Finnish Design ja suuret mestarit kuten Tapio Wirkkala ja Kaj Franck. Kunnia heille ja heidän upealle työlleen osana Suomen jälleenrakennusta ja nousua nykyaikaiseksi ja menestyväksi maaksi muiden joukossa. Nyt on kuitenkin aika katsoa eteenpäin ja miettiä, miten menestymme myös jatkossa. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Lue koko kirjoitus: Muotoilulla menestykseen
Maanantai, 05.06.2006Kaikki paitsi puutarhanhoito…
Se herää helmikuussa. Pieni tietoisuus siitä, että jossain tuolla hangen alla on pieni läntti omaa pihaa. Kahdentoista vuoden jälkeen maalaistytön kuherrusvuodet ison kaupungin kanssa ovat peruuttamattomasti ohi. Vuokra-asunto betonihelvetissä vaihtuu pankin omaan hiljaisella pientaloalueella, vaikka kaupungissa kasvanut puolikas protestoi melkein maalaiseksi muuttumista. Ja uudessa kodissa on Piha. Sen hohtoa ei himmennä edes yhteisomistus seinänaapureiden kanssa eikä puuttuva näköeste vierustontille. Nyt voi tuntea taas ruohon paljaiden varpaitten välissä!
Lue koko kirjoitus: Kaikki paitsi puutarhanhoito…
Maanantai, 05.06.2006E3 kevätseminaari käynnistyi Pariisissa
Eilisen pehmeän laskun ja illallisen jälkeen tänään perjantaina käydään läpi asiaa tiukalla aikataululla. Kevään seminaarin aiheena on raha. Tarkemmin sanottuna puhetta kuluista ja ansioista, ja tietysti tulevaisuudesta.
Työntäyteiseen päivään mahtuu workshopin lisäksi useita esityksiä, “What is the value of work in communications?” (Achim Litschko, RTS-Riegerteam, Saksa), “Smarter Pricing” (Holger Ambroselli, Conzepta, Italia) ja erityisen mielenkiintoisena puhujana Englannin toimiston Base One:n asiakas Parveen Batish Saabilta teemana “What does a client value in an agency and how we can address that”.
Lue koko kirjoitus: E3 kevätseminaari käynnistyi Pariisissa
Perjantai, 05.05.2006Miksi muutosjuna ei liiku?
Muutoksen johtaminen – mekaanisen koneen ohjaamista vai älykkäiden ihmisten luotsaamista kohti yhteistä, merkityksellistä päämäärää?
”Suurin haasteemme on uuden strategian jalkauttaminen”. ”Tulosparannusprojektimme tavoitteita ei ole saavutettu, kun mikään ei näytä muuttuvan, vaikka mitä tekisi”. Tuttuja keskustelunaiheita yritysjohdon keskuudessa? Muutoksen johtamisen vaikeudesta on muodostunut muotihokema.
Lue koko kirjoitus: Miksi muutosjuna ei liiku?
Keskiviikko, 12.04.2006Vastuullinen estetiikka
“Kaunis käyttöliittymä tekee tietokoneella puuhailevasta ihmisestä älykkäämmän.” Jotakuinkin tällaisen ajatuksen lausahti tietokoneiden ja ihmisen välisen kommunikaation asiantuntija, Donald Norman jokin aika sitten. Tämä ei tarkoita älykkyyden lisäämistä kauneuden avulla, vaan sitä, että aito älykkyys ilmenee suhteessamme maailmaan, tavoissa ja tyyleissä toimia ihmisten ja minkä tahansa olioiden kanssa, yksinkertaisesti elää. Kykymme toimia maailmassa ja ymmärtää sitä on siis sekä esteettisten kykyjemme että rationaalisen älykapasiteettimme rajoittama. Puutteet kummassa tahansa kyvyssä tekevät meistä vajavaisia. Taitava design ja älykäs teknologia auttavat ihmisiä silloin, kun nämä ihmisen omat kyvyt eivät riitä.
Lue koko kirjoitus: Vastuullinen estetiikka
Keskiviikko, 01.03.2006Perheyritys paranee
Mainostoimisto Kirnauskis 2.0 vaihtaa sukupolvea. Perustaja Sirkka Knuutila, 56, siirtyy taka-alalle. Tytär Noora Iloranta, 25, jatkaa perheyrityksen luotsaamista yhdessä Trainer´s Housesta löytyneen, syyskuusta 2005 alkaen toimitusjohtajana toimineen Annuska Arposen, 29, kanssa. Viime elokuusta Kirnauskis 2.0 on saanut yli kymmenen uutta asiakasta ja myyntikate on noussut 25 % vuodesta 2004. Toimisto on rekrytoinut viisi uutta ihmistä ja rekrytointi on edelleen päällä.
Lisää aiheesta Taloussanomien artikkelissa 15.2.2006.
Lue koko kirjoitus: Perheyritys paranee
Keskiviikko, 15.02.2006Kirnauskis AdProfit 2005 -voittaja sarjassa uutuustuotteet
Kirnauskiksen suunnitelema Arabian KoKo-lanseerauskampanja voitti valtakunnallisen AdProfit-kilpailun tuotelanseerausten sarjan. AdProfit mittaa mainonnan tuloksellisuutta. Kirnauskiksen toimitusjohtaja Annuska Arponen kiittää hyvistä tuloksista pitkäjänteistä ja systemaattista yhteistyötä Arabian kanssa. AdProfit-kilpailua hän arvostaa korkealle.
Lue koko kirjoitus: Kirnauskis AdProfit 2005 -voittaja sarjassa uutuustuotteet
Perjantai, 13.01.2006Knuutiloiden ensimmäinen keittokirja ilmestyi
Knuutiloiden omat ja kirnauskislaisten suosikkiohjeet ilmestyivät syksyn kunniaksi kirjakauppoihin Tavattoman hyvää –keittokirjana, jonka on kustantanut Helmi-Kustannus Oy. Lähes 100-sivuisessa kirjassa on 39 helppoa ja tavallisista raaka-aineista pyöräytettyä tavattoman hyvää ruokaa. Kirjan kirjoittaja Sirkka Knuutila kertoo, että puoliammattilaisen ruoka-asioissa hänestä on tehnyt vuosien varrella monien ruoka-asiakkaiden kanssa tehty yhteistyö sekä koko perheen rakkaus herkulliseen, kaikkia aisteja kutkuttelevaan ruokaan. “Ihminen syö kaikilla aisteillaan, erityisesti silmillään”, toteaa myös kaikki kuvausruoat valmistanut Sirkka Knuutila. Kirjan upeiden kuvien takana on Mikko Knuutila ja sen on taittanut Noora Iloranta.
Lue koko kirjoitus: Knuutiloiden ensimmäinen keittokirja ilmestyi
Maanantai, 03.10.2005Kirnauskiksella kovin imagoloikka
Vuoden 2005 imagotutkimuksessa, jonka toteutti Corporate Image Oy Markkinointi&Mainonta-lehden toimeksiannosta, Kirnauskis teki kovimman imagoloikan. Myyntikatteella mitaten Kirnauskis on sijalla 43, mutta jo vuosia todellista kokoaan suurempi ja erottuvampi, alle 20 tekijän toimisto nousi hätyyttämään isompien kärkisijoja. Yksittäisissä ominaisuuksissa Kirnauskis mahtuu kolmen parhaan joukkoon luotettavuudessa (2.), palveluasenteessa (1.) ja hintakilpailukyvyssä (1.). Luovuudessakin Kirnauskis kohensi asemiaan selvästi edellisen vuoden kyselyyn ja nousi kahdeksanneksi.
Lue koko kirjoitus: Kirnauskiksella kovin imagoloikka
Perjantai, 08.04.2005