Luottokunta lanseerasi Virikesetelin

Virikeseteli
Lounasseteli on kannustanut suomalaisia syömään hyvin jo 30 vuoden ajan. Nyt Luottokunta lanseerasi sen rinnalle Virikesetelin.

Uusi Virikeseteli on monikäyttöinen: samalla setelillä voi maksaa sekä kulttuuri- että liikuntapalveluja, esimerkiksi leffa-, teatteri- ja konsertti-iltoja, salikäyntejä, jumppaa ja joogaa, jopa lippuja lätkämatseihin. Eduskunnan marraskuussa tekemän päätöksen mukaan työnantaja voi 1.1.2009 alkaen tukea näitä harrastuksia verovapaasti.

Virikesetelin avulla jokainen voi itse valita mitä harrastaa, missä ja milloin. Virikesetelin lanseeraus toteutettiin yhteistyössä Kirnauskis 2.0:n kanssa.

Kirnauskis 2.0 sai kesäkuun puolivälissä briefin uuden setelituotteen nimen ja logon suunnittelusta. Tavoitteena oli löytää ratkaisu, joka voidaan yhdistää sekä kulttuuriin että liikuntaan. Ratkaisun tuli viestiä menevyyttä, reippautta ja iloisuutta ja tukea Luottokunnan arvoja eli kehittävää, tehokasta ja vastuullista.

Luonnokset ja nimiehdotukset esiteltiin vielä ennen kesälomia. Nimeksi valittiin Virikeseteli. Kielitoimiston sanakirjan mukaan virike tarkoittaa sysäystä, kannustinta, kimmoketta. Visuaaliseen ilmeeseen haettiin sukunäköisyyttä Lounassetelin kanssa. Tunnukseksi valittiin liikkuva ja vireä ihmishahmo, jonka avoimet kädet ja kehyksestä ulostulo kuvaavat vapautta ja valintojen mahdollisuutta. Hahmon voi nähdä niin liikunnan kautta kuin taiteilijana valokeilassa, näyttämöllä tai maalauspaletilla.

Nimen ja logon varmistuttua suunniteltiin myös itse setelin visuaalinen asu, edelleen Lounassetelin kanssa samaan tuoteperheeseen kuuluvaksi.

Vielä ennen lomia laskettiin liikkeelle Virikesetelin lehdistömateriaali, jossa Luottokunnan kerrottiin lanseeraavan alkusyksystä Lounassetelin vireän veljen. Näin viestittiin käyttöpaikoille, että alalle oli luvassa luotettava yhteistyökumppani ja kaikkien toivomaa kilpailua.

Nettisivut kolmelle käyttäjäryhmälle

Seuraava suuri askel oli Virikesetelin nettisivujen rakentaminen. Kirnauskis 2.0 oli juuri uudistanut Lounassetelin sivuston paremmin kolmea käyttäjäryhmää palvelevaksi. Nyt uudelta sivustolta toivottiin samaa selkeyttä, jotta sekä työnantajat että käyttöpaikat ja käyttäjät löytävät helposti kaipaamansa tiedon.

Suurena haasteena oli se, että verovapaus koski tuolloin vasta liikuntaharrastuksia. Niinpä visuaalinen ilme ja tekstit suunniteltiin siten, että ne viestivät ensisijaisesti liikunnasta, mutta voitiin päivittää nopeasti, kun eduskunta joulukuun alussa hyväksyi kulttuurin verovapauden piiriin.

Sivustolle suunniteltiin myös tukimateriaalia, kuten julisteita, esitteitä ja bannereita eri kohderyhmille.

Monimediakampanjaan päivitettävä luova ratkaisu

Myös mediamainonnan luovat ratkaisut suunniteltiin siten, että ne puhuttelevat sekä työnantajia että työntekijöitä, ja kampanja voidaan päivittää nopeasti.

Dagmar haastettiin pohtimaan mediapalettia, jolla Virikesetelin perustunnettuutta ryhdyttiin kasvattamaan eri kohderyhmien keskuudessa. Monimediakampanjan ensimmäinen vaihe käynnistettiin printtimedioilla, radiomainonnalla, bannermainonnalla sekä hakusanamainonnalla.
Käyttöpaikkoja kutsuttiin aamiaistilaisuuksiin, joissa esiteltiin uusi tuote ja Virikeseteli-verkoston tarjoamat hyödyt. Nykyisten asiakkaiden aktivoinnin lisäksi Virikeseteli houkuttelee uusia asiakkaita kokeilemaan eri palveluja.

Monimediakampanja, samoin kuin nettisivut ja myynnin tukimateriaalit suunniteltiin kustannustehokkaasti, yhtenäisen linjan mukaisesti. Sama perusviesti, jonka mukaan Virikeseteli tekee vapaa-ajasta voimanlähteen ja auttaa tankkaamaan työvirettä, toistuu kaikessa materiaalissa. Kuvitukseen valittiin vaihtuvia aiheita osoittamaan Virikesetelin monipuolisuutta.

Käyttöpaikkaverkosto kasvaa kovaa vauhtia

Virikesetelin lanseerausta jatketaan vuonna 2009. Ensimmäisiä tutkimustuloksia odotetaan alkuvuodesta. Jo nyt yksi päätavoite, käyttöpaikkaverkoston luominen, on hyvässä vauhdissa.
Vuoden 2008 loppuun mennessä jo noin 1 000 käyttöpaikkaa on liittynyt Virikeseteli-verkostoon. Virikesetelillä voi maksaa sekä liikunta- että kulttuuriharrastuksia: kuntosaleista melontaan ja sukellukseen, elokuva- ja teatterilippuja, käyntejä näyttelyissä ja konserteissa. Virikeseteli avaa ovia myös urheilutapahtumiin, esimerkiksi Jokereiden otteluihin Hartwall Areenalla.

Luottokuntaa pidetään luotettavana yhteistyökumppanina, jonka 30 vuoden kokemusta Lounasseteli-bisneksestä arvostetaan. Työnantajia helpottaa myös se, että Lounassetelit ja Virikesetelit voi hankkia kätevästi samasta paikasta.

Etenkin nykyisessä taloustilanteessa työhyvinvoinnista huolehtiminen on entistäkin tärkeämpää. Lounasseteli ja Virikeseteli tarjoavat helpon ja taloudellisen tavan, joka auttaa sekä työnantajia että työntekijöitä pysymään energisinä niin töissä kuin vapaa-aikana.

Lue lisää Virikesetelistä ja Lounassetelistä.

Keskiviikko, 14.01.2009