Luvassa vauhdikas syksy
Kesälomien jälkeen toimistolla on taas tuttu tohina. Virtaa tuntuu riittävän jokaisella, ja työtahti on suorastaan kadehdittava. Puhti on toki tarpeen, sillä myös tekemistä riittää. Näyttää nimittäin siltä, että monet pienet uudistukset ja muutokset ovat jälleen ajankohtaisia.
Keväällä ja kesän kynnyksellä pyörinyt rekrytointirumba on saatu hetkeksi rauhoittumaan. Projektipuolemme on vahvistunut kaikkiaan kolmella projektijohtajalla, kun aiemmin keväällä taloomme saapuneet Mikael Neuvonen ja Tomi Tavio, sekä elokuun alussa startannut Sanni Väinölä tuovat uusia näkökulmia projektijohtoomme. Lisäksi syyskuussa porukkamme vahvistuksena aloittaa uusi reprografi/kuvankäsittelijä.
Lievästi sanottuna itsensä toistamiselta tuntuu kirjoittaa, että näkyvä muutos on jälleen tapahtunut myös toimitusjohtajan vyötäröllä. Syksy tuo tullessaan myös kotiimme uutta säpinää, sillä reilun vuoden ikään ehtineestä esikoispojastamme tulee lokakuussa isoveli. Tämä tarkoittaa tietenkin muutoksia myös Kirnauskiksen miehistössä. Luottavaisin mielin jään kahta aarrettani kotiin hoitamaan, sillä Mikael Neuvonen on odotusten mukaisesti lunastanut paikkansa Kirnauskiksen miehistössä ja työsopimukseen kirjattu pykälä varatoimitusjohtajan tehtävästä otetaan käytäntöön. Itse olen jälleen fyysisesti toimistolla keväällä, jolloin palaan Lönnrotinkadulle ainakin osaksi viikkoa.
Äitiysvapaani osuu mukavaan saumaan, sillä pääsen lintsaamaan muuttohommista. Pitkä odottelu on päättynyt ja koko Kirnauskiksen porukka saadaan yhteen syksyn aikana, kun projektijohto ja neuvottelutilat muuttavat samaan kerrokseen suunnittelijoiden ja tuotannon kanssa.
Ja miksikö tällä palstalla on viime aikoina ollut niin hiljaista? Webbitiimimme on valmistellut uutta Kirnauskis-saittia koko viime kevään ja kasvavien odotusten myötä sen julkaisu viivästyi keväältä syksylle. Viimeinen deadline on nyt kuitenki annettu ja uutta sähköistä Kirnauskista pääset kurkistamaan 1.9. alkaen. Silloin luvassa on mm. tämän vuoden parhaita case-esittelyjä. Eikä sillä rekrytointirintamallakaan aivan hiljaista ole, sillä vauhdilla työllistyneeseen webbitiimiimme etsitään Site builderia/Web designeria.
Tiistai, 12.08.2008