Muotoilulla menestykseen
Muotoilun vuosi 2005 nosti sanat design ja muotoilu ihmisten huulille. Niistä puhutaan ja niitä ihmetellään. Mitä muotoilu siis on? Mystiikkaa ja taidetta vai loogista ajattelua ja arkista aherrusta?
Sanaan muotoilu liitetään yleensä menneiden vuosikymmenten Finnish Design ja suuret mestarit kuten Tapio Wirkkala ja Kaj Franck. Kunnia heille ja heidän upealle työlleen osana Suomen jälleenrakennusta ja nousua nykyaikaiseksi ja menestyväksi maaksi muiden joukossa. Nyt on kuitenkin aika katsoa eteenpäin ja miettiä, miten menestymme myös jatkossa. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Useita ammattikuntia vaivaa sisäänpäin kääntyneisyys, niin myös muotoilijoita. Työtä tehdään monesti liikaa itselle ja kollegoille. Usein kuluttaja ja loppukäyttäjä unohtuvat matkan varrella. Asioista puhutaan vaikeaselkoisesti ja epäselvin ammattitermein. Aina asiakas ja muotoilija eivät edes ymmärrä toisiaan, ja näin moni hyvä idea jää toteutumatta ja hyödyntämättä. Onko meillä enää varaa tällaiseen? On aika uudenlaiselle ajattelulle ja tekemiselle. Onneksi.
Muotoilu kiinteänä osana yrityksen liiketoimintaa
Muotoilu on olennainen ja merkittävä osa tämän päivän menestyvää ja kansanvälistä liiketoimintaa. Viennin ohella myös kotimarkkinoilla eletään muutoksen aikaa. Vaikka me emme menisi muualle, muut tulevat tänne. Myyntiargumentiksi ei riitä täälläkään enää se, että tuote on valmistettu Suomessa. Tuotteen tai palvelun tulee olla parempi kuin tänne tuotu. Siis myös paremmin suunniteltu. Suomalainen osaaminen ja tekeminen ovat jälleen kerran uuden ja mielenkiintoisen haasteen edessä.
Kuten Muotoilun vuosi 2005 toi hyvin esille: kaikki tuotteet ja palvelut ympärillämme on suunniteltu. Sitä emme vain aina huomaa. On kuitenkin olemassa hyvää ja huonoa muotoilua. Näitä eroja voidaan mitata ja todeta, mutta onneksi makuasioista voidaan edelleenkin kiistellä. Joka tapauksessa myyntiluvut puhuvat omaa kiistatonta kieltään ja kertovat, mikä tuote tai palvelu on löytänyt käyttäjänsä. Tulevaisuuteen katsottaessa eivät kuitenkaan pelkät luvut riitä. Pitää olla ammattitaitoa ja rohkeutta löytää uusia ratkaisuja tuleville käyttäjille tarjottaviksi. Muotoilun avulla voidaan löytää uusia, totutusta poikkeavia ja menestyviä ideoita.
Muotoilu on osa tuotteen tai palvelun ulkoista ilmettä eli visuaalisuutta, mutta myös oleellinen osa toimivuutta, logistiikkaa ja käytännöllisyyttä. Yhä tärkeämmäksi osaksi muotoilua on noussut ennen varsinaista tuote- tai palvelusuunnittelua tapahtuva konseptisuunnittelu eli ”PreDesign”. Tällöin mietitään ja kartoitetaan mitä tehdään, kenelle tehdään ja milloin tehdään. Hyvä tuote tai palvelu on yhdistelmä toisiinsa sopivia palasia, jotka hitsataan yhteen ammattitaidolla. Muotoilijan rooli on tärkeä alkuideasta lopputoteutukseen asti. Hyvä muotoilu on myös lisäarvo, jolla parannetaan liiketoiminnan tuottavuutta. Muotoilun avulla saadaan katteet kohdalleen. Muotoilijan tehtävä on tarjota aidosti asiakkaan liiketoimintaa ymmärtäviä ja tukevia suunnittelu- ja konsultointipalveluita.
Muotoilua ja markkinointia
Perinteisesti muotoilu ja markkinointi ovat olleet irrallisia, peräkkäisiä ja joskus jopa yhteen sopimattomia palasia tuotteen tai palvelun tuotantojanalla. Miksi näin? Eikö olisi järkevämpää lähteä liikkeelle yhdessä ja pohtia sitä, miten valloitetaan tulevaisuus ja vaikka koko maailma. Kun lähtökohta on kaikille selvä ja päämäärä kaikilla tiedossa, niin lopputulos on varmasti toimiva. Jokainen pystyy tekemään oman osuutensa kokonaisuudesta hyvin ja sitoutuen. Tällöin puhalletaan samaan hiileen eikä sooloilla.
Meillä Suomessa on oppimista tuotteistamis- ja kaupallistamisosaamisessa. Miten hallita suunnittelu-, tuotanto- ja markkinointiketju eheänä kokonaisuutena, jossa eri osa-alueet tukevat aidosti ja tuottavasti toisiaan. Tällöin hyvää tuotetta ei pilata vaikkapa huonolla markkinoinnilla tai huonoa tuotetta ei tarvitse yrittää paikata irrallisella markkinointikampanjalla. Monesti vaikeaa muttei mahdotonta. Oleellista on olla rautainen ammattilainen omalla alueella ja lisäksi osata puhua samaa kieltä muiden osa-alueiden osaajien kanssa. Ainoa keino menestyä on tehdä yhteistyötä uudella asenteella toisiamme tukien, ei kadehtien tai alentaen. Siten saadaan aikaiseksi parempia ja pitkällä tähtäimellä tuottavampia ratkaisuja. Ammattitaitoon sijoittaminen kannattaa aina. On kaikkien etu, että suomalaista tekemistä säilyy jatkossakin täällä meillä pohjoisen taivaan alla.
Uusi uljas suomalaisen muotoilun toimisto
Yhdistin tänä keväänä voimani toisen suomalaisen muotoilun ammattilaisen Harri Helorinteen kanssa ja perustimme Helsinkiin Hietalahden torin kulmaan uudenlaisen, kokonaisvaltaisia suunnittelupalveluita tarjoavan muotoilutoimiston. Autamme suomalaisia yrityksiä menestymään tämän päivän kansainvälisessä markkinatilanteessa. Osakkaana ja neuvonantajana yrityksessä toimii meidän lisäksemme professori Helena Hyvönen.
Muotoilutoimisto Helorinne & Kallio tarjoaa suunnittelu- ja konsultointipalveluita kulutustavarateollisuudelle, sisustusmateriaaleja tuottaville yrityksille sekä suunnittelu- ja markkinointiviestintätoimistoille. Ydinosaamisalueitamme ovat sisustus- ja kulutustavaroiden pinnan rakenteen, värin ja kuvion suunnittelu sekä tuotemuotoilu kotiin ja julkiseen tilaan, liikennevälineiden sisustuksien sekä trendiennusteiden suunnittelu. Myös markkinointikonsultointi on tärkeä osa toimistomme laaja-alaista palvelukokonaisuutta.
Maanantai, 05.06.2006Kirjoittaja: Jarkko Kallio Muotoilija Designer M.A., Muotoilutoimisto Helorinne & Kallio .