Pitäisikö tästä huolestua?

Nyt on toinen työpäivä. Eilen vielä ihan jokainen työkavereista ei ollut paikalla, mutta iloinen pulputus kuului jo useamman pöydän takaa. Tänään sitten tiivistyimme täydeksi joukkueeksi, joten aamulla yhdeksän aikaan käytävään asti kaikui lievästi ilmaistuna naurun remakka. Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa. Kuunnella myös työkavereiden lomien sujuneen mukavasti. Kenen kotimaassa, kenen Eurooppa-tasolla, olipa yksi ehtinyt kolmeksi viiikoksi Kanadaan ja toinen kahdeksi Meksikoon. Eikä yhden ensimmäistäkään hapanta naamaa, vaan intoa puhkuvava joukkue, joka tarttui rivakasti töihin “sata lasissa” Paulaa lainatakseni.

Muutamasta aikaisemmasta syksystä poiketen alkoivat omat ajatukseni palailla työasioihin viimeisellä lomaviikolla. Ei niin, että voi kurjuus, kun loma loppuu, vaan tuntuupas olo ihmeellisen energiseltä ja levolliselta töiden aloittamiseen. Taisinpa muutamalle veneilykaverille kehaistakin sitä, miten nastaa on palata töihin, sillä minua odottavat tosi mielenkiintoiset projektit. Olenkohan jotenkin omituinen?

Luin ensimmäisenä työpäivänä heti alkajaisiksi kaikki loma-ajan sähköpostit. Lukemattomien sähköpostien lukumäärä ei ahdistanut yhtään. Postien välityksellä pääsin nopeasti kartalle siitä, mitä lomaviikkojen aikana oli tapahtunut. Ensimmäisten mailien hyvien lomasäiden ja tuulien toivotukset tuottivat tulosta, vaikka luinkin ne vasta loman jälkeen. Kiitos kaikille toivotuksista!

Myös pöydälleni pinoksi keräytyneet talouslehdet kahlasin läpi. Silmiini osui mm. Kauppalehden artikkeli, missä MTL:n puheenjohtaja ennustaa hankalia aikoja perinteisille mainostoimistoille, sillä yhä pienempi osa mainostoimistojen liikevaihdosta kertyy perinteisestä mainonnan suunnittelusta. Toimistojen kasvualoja ovat esimerkiksi design, asiakkuuksien hallinta, digitaalisuus, suoramainonta ja yritysviestintä. Mediamaailman murros taas vaikuttaa siihen, että mainoskampanjoita suunnitellaan yhä enemmän nettilähtöisesti.

Artikkelia lukiessani aloin nähdä muitakin syitä omaan innostukseeni töiden alkamisesta kuin vain onnistuneen, leppoisan meriloman. Samasta syystä luulen johtuvan heti ensimmäisenä päivänä alkaneen hyvän pöhinän koko toimistossa. Vuoden aikana tapahtunut muutosprosessi toimistossamme on vahvistanut osaamisalueitamme juuri oikeaan suuntaan. Nyt on oikeat ihmiset oikeissa paikoissa tekemässä oikeita asioita sen puolesta, että asiakkaamme menestyvät ja myös Kirnauskis 2.0, joten annan itselleni luvan olla innostunut. Huolestumatta.

Keskiviikko, 02.08.2006
Sirkka Knuutila

Kirjoittaja: Sirkka Knuutila copywriter, partner, Kirnauskis 2.0 .