Pitkässä asiakasyhteistyössä taidot punnitaan

Olen ollut Kirnauskiksessa niin kauan, että on parempi vain sanoa olleeni talossa todella pitkään. Tarkkaa vuosien määrää ei yleensä kannata kertoa sillä mainosalallahan saa olla samassa työpaikassa vain pari-kolme vuotta tai CV on pilalla. Tärkein syy pitkään viihtymiseeni ovat olleet yhteistyökumppanit, joiden kanssa olen saanut työskennellä: ammattitaitoiset ja innostuneet suunnittelijat ja mahtavat asiakkaat, joilta olemme saaneet mielenkiintoisia haasteita vuosien varrella. Koskaan ei ole tullut hetkeä, jolloin olisin yksinkertaisesti malttanut siirtyä muualle.

Mikä sitten tekee pitkästä mainostoimisto-asiakasyhteistyöstä haastavaa ja niin palkitsevaa?

Asiakkaalle hyvästä yhteistyöstä saman toimiston kanssa on paljon hyötyä.

Kun mainostoimisto tuntee valmiiksi asiakkaan kohderyhmät, tuotteet ja aiemmat toimenpiteet, ei niitä tarvitse jokaisen briefin yhteydessä käydä läpi vaan päästään suoraan suunnittelemaan uusia toimenpiteitä tai kampanjoita. Tässä säästyy paljon aikaa, vaivaa ja tietysti asiakkaan rahaa. Tiimi ymmärtää asiakkaan puolesta sanasta mitä halutaan ja löytää asiakkaan puhuessa rivien välistä oleellista tietoa, kun yhteistyö on rentoa ja mutkatonta. Toisaalta epäselväksi jääneitä asioita voi huoletta kysyä uudestaan, koska ei tarvitse esittää osaavansa ja tietävänsä kaiken.

Aiempien projektien onnistumista voidaan analysoida avoimesti ja rehellisesti ja niistä voidaan ottaa oppia jatkossa. Kukaan ei ole täydellinen, eikä mikään työ onnistu niin hyvin, ettei sitä seuraavalla kerralla voisi tehdä vielä vähän paremmin.

Pitkässä yhteistyössä työn hinnoittelu löytää helpommin oikean tason. Tärkeintä on se, että asiakas tietää saavansa maksamansa summan arvosta itselleen hyötyä ja että mainostoimisto tuntee saavansa työnsä mukaisen korvauksen. Silloin molemmat ovat valmiita jatkamaan yhteistyötä. Töiden aikatauluttaminenkin on helpompaa, jos saman tyyppisiä töitä on tehty aiemmin ja tiedetään niihin kuluva aika. Silloin kaikki valmistuu ajoissa ja virheiden mahdollisuus pienenee.

Pitkä yhteistyö asiakkaan kanssa asettaa mainostoimistolle haasteita, joita ei ole yksittäisten kampanjoiden tekemisessä. Ei riitä, että yksi kampanja onnistuu ja sillä saadaan hyviä tuloksia. Onnistua täytyy työ toisensa jälkeen ja vuosi vuodelta. Pitkällä tähtäimellä puheiden takana täytyy olla myös tekoja. Hienot puheet, irtoideat ja pitkät presentaatiot eivät riitä.

Asiakkaalta pitkä yhteistyö vaatii pitkäjänteistä ajattelutapaa ja ammattitaitoa. Hänen täytyy tietää omasta yrityksestään ja tuotteistaan paljon, sillä ymmärryksen lisääntyessä mainostoimiston esittämät kysymykset vaikeutuvat eikä siinä auta se, että on opiskellut huolella markkinointiviestinnän teorian. Omista tuotteistaan ja yrityksestään täytyy olla aidosti kiinnostunut ja vielä innostunutkin. Silloin mainostoimiston tiimin motivaatio kasvaa entisestään. Ihmisiähän mekin vain olemme.

Itselläni on paljon kokemuksia hienoista projekteista, joiden lopputuloksista kaikki tekijät sekä meillä että asiakkaan puolella voivat olla ylpeitä ja joiden tekeminen on ollut kaiken lisäksi hauskaakin. Markkinointiviestinnän suunnittelu ei onneksi ole yksilösuoritus vaan joukkuelaji.

Perjantai, 22.09.2006
Marika Muona

Kirjoittaja: Marika Muona projektijohtaja, Kirnauskis 2.0 .