Rosmariini ja joulun taika, Sirkka Knuutilan satukirja on ilmestynyt

Rosmariini ja joulun taika

Kirnauskiksen perustajalta, Sirkka Knuutilalta, ilmestyi täksi jouluksi satukirja nimeltään Rosmariini ja joulun taika. Kirjassa on 24 tarinaa, yksi adventin jokaiselle päivälle, joten kirja toimii myös joulukalenterina. Kirjan hurmaavan kuvituksen on tehnyt Taru Castrén, monista satukirjakuvituksistaan tunnettu kuvittaja. Rosmariini ja joulun taika –kirjan on kustantanut Kolibri, joka kuuluu Bonnierin omistamaan Kustannusosakeyhtiö Tammeen.

Kirja on kuplinut koko Kirnauskiksen olemassa olon ajan Sirkan ajatuksissa, sillä hän aloitti kirjan kirjoittamisen jo yrityksen perustamisvuonna 1991. Yhden naisen yrityksestä keskisuureksi mainostoimistoksi kasvaneen yrityksen pyörittäminen ja monet muut työkiireet veivät kuitenkin ajan niin tyystin, että kirja jäi moneksi vuodeksi pöytälaatikkoon.

Kirnauskis 2.0:n vetovastuu siirtyi vuonna 2005 toimitsusjohtaja Annuska Arposelle ja sukupolven vaihdoksen myötä Knuutiloiden tyttärelle Noora Ilorannalle. Tuolloin Sirkalle vapautui aikaa ja hän kaivoi käsikirjoituksen esiin ja kirjoitti tarinat pienen tonttutytön seikkailuista valmiiksi. “Nuo tarinat olin kertonut moneen kertaan omille lapsilleni Nooralle ja Jaakolle, kun he olivat pieniä. Heillä, kuin myös lasteni kavereilla, oli tapana toivoa minulta iltasaduiksi tarinoita “omasta päästä”, kuten he asian ilmaisivat. Noissa kertomissani tarinoissa seikkaili tonttutyttö Rosmariini. Tärkeään rooliin nousivat myös Rosmariinin pikkuveli Lipstikka ja koko Mausteisen tonttuperhe, samoin noitanainen Anelma Alviina Myhkyränryömä, Pyrykuningatar, Lumiukko ja tietysti myös Joulupukki”, kertoo Sirkka kirjastaan.

Kun kirjoittaja kävi neuvotteluja vuonna 2005 Helmi-kustannuksen kanssa Tavattoman hyvää –keittokirjastaan, hän otti samassa yhteydessä esiin myös satukirjan käsikirjoituksen. Siitä alkoi Rosmariinin tarinoiden mielenkiintoinen matka satukirjaksi, josta odotetaan myyntimenestystä tänä jouluna. Kirjan saamasta hyvästä vastaanotosta kertoo se, että Rosmariini ja joulun taika valittiin Lasten Parhaat Kirjat –kerhon kuukauden paketiksi, joka satukirjan lisäksi sisältää myös satu-cd:n ja joulukalenterin.

“Olen aina rakastanut tarinoita. Ja mielikuvitusta. Minusta on kiehtovaa päästää mielikuvitus valloilleen ja lähteä matkalle tarinamaailmaan, jossa kaikki on mahdollista. Kurinalaisen, tiukkaan säännellyn bisnesmaailman vastapainoksi tarinat ja niiden kirjoittaminen ovat tarjonneet minulle rentouttavan ja rajattoman temmellyskentän. Toivon, että tonttutarinoitteni lukijat ja kuulijat uskaltautuisivat mukaan ja sallisivat mielikuvituksen kuljettaa”.

Torstai, 22.11.2007