Blogin aiheet:
Etsi blogista:
Mikä blogi?
Blogista löydät ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset sekä vieraskynien ja kirnauskislaisten kirjoittamat jutut ajassa olevista ilmiöistä, alalla kuuluvasta kohinasta, tulevaisuuden näkymistä, asenteista ja asenteettomuudesta.
Ota meihin yhteyttä Kirnauskis 2.0 Oy Lönnrotinkatu 3A, 00120 HelsinkiKatso sijaintimme kartalla
-
Äitijohtaja
Äitinä olemisen vaikein tehtävä on opetella luopumaan. Ei voi kulkea koko ajan käsi kädessä lapsensa kanssa, on vain taputettava pepulle ja toivotettava hyvää matkaa.
Kohta kahden lapsen ja yhden toimitusjohtajuuden kokemuksella voin todeta, että sama lausahdus pätee myös toimitusjohtajan tehtävään. Vaikka tiedän, että Kirnauskiksen porukka porskuttaa yhtä vauhdikkaasti eteenpäin ilman minun alati valvovaa katsetta, luopuminen on vaikeaa. Ennen kaikkea se on vaikeaa, sillä rakastan työtäni ja näen joka päivä aitiopaikalta sen mahdollisuuden ja potentiaalin, mikä meillä Lönkka kolmosessa kytee. Näen myös, kuinka innostus ja asiakkaan bisnekseen perehtyminen muuttuvat konsepteiksi ja kampanjoiksi, jotka ylpeänä allekirjoittaisin jokaisen. Se on vaikeaa myös siksi, että täällä viihtyy niin hyvin, töihin tulee aina iloisin mielin, vaikka loppuraskauden uniongelmat ja silloin tällöin öiseenkin aikaan huomiotani tarvitseva esikoinen rikkovat yöunta.
Lue: Äitijohtaja
Keskiviikko, 03.09.2008 -
Mikael Neuvonen varatoimitusjohtajaksi
Keväällä 2008 projektijohtajaksi taloon tullut Mikael Neuvonen on nimitetty Kirnauskis 2.0:n varatoimitusjohtajaksi ja hän ottaa toimistostamme vetovastuun toimitusjohtajamme Noora Ilorannan jäädessä 1.9. mammalomalle. Mikaelilla on vahva ammattiosaaminen ja näkemyksellisyyttä myös asiakkaan puolelta. Ennen edellistä työrupeamaansa mainostoimiston projektijohtajana, hän toimi markkinointipäällikkönä asiakkaan puolella.
Lue: Mikael Neuvonen varatoimitusjohtajaksi
Maanantai, 01.09.2008 -
Luvassa vauhdikas syksy
Kesälomien jälkeen toimistolla on taas tuttu tohina. Virtaa tuntuu riittävän jokaisella, ja työtahti on suorastaan kadehdittava. Puhti on toki tarpeen, sillä myös tekemistä riittää. Näyttää nimittäin siltä, että monet pienet uudistukset ja muutokset ovat jälleen ajankohtaisia.
Keväällä ja kesän kynnyksellä pyörinyt rekrytointirumba on saatu hetkeksi rauhoittumaan. Projektipuolemme on vahvistunut kaikkiaan kolmella projektijohtajalla, kun aiemmin keväällä taloomme saapuneet Mikael Neuvonen ja Tomi Tavio, sekä elokuun alussa startannut Sanni Väinölä tuovat uusia näkökulmia projektijohtoomme. Lisäksi syyskuussa porukkamme vahvistuksena aloittaa uusi reprografi/kuvankäsittelijä.
Tiistai, 12.08.2008 -
Kirnauskis 2.0 voitti erikoispalkinnon Kontakti 2008 –kilpailussa
Markkinointiviestinnän kenttä on muuttunut. Kohderyhmät pirstaloituvat ja viestintä digitalisoituu. Oleellista on ihmisten tavoittaminen, kontakti.
Kontakti-kilpailu, joka oli ennen nimeltään Huippusuora, järjestetiin jo 24. kerran. Kontaktissa palkittiin vuoden parhaat interaktiivisen markkinoinnin kampanjat ja asiakkuudenhoito-ohjelmat. Kirnauskis 2.0 voitti kilpailussa ASML – ERIKOISPALKINNON Designremppa-projektillaan.
Ja näin tuomaristo arvio voittoisaa kampanjaa:
Mainostoimistoalalla on tavallista, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Toimiston uusiutuminen on haastava asia viestiä ja konkretisoida. Kampanja on hieno osoitus siitä miten monipuolisesti, siltoja rakentamalla saadaan osaaminen viestittyä eri sidosryhmille oivallisesti.Lue: Kirnauskis 2.0 voitti erikoispalkinnon Kontakti 2008 –kilpailussa
Keskiviikko, 11.06.2008