

Suomen johtava lasitusliike uudisti yritysidentiteettinsä.
Olimme vaikuttuneita jo ensimmäisessä presentaatiossa esitetyistä luonnoksista ja ideoista Kivijärven myynnin vauhdittamiseksi. Asiaan oli paneuduttu huolella ja taustatyöt tehty hyvin. Kiitämme Kirnauskista myös pitkäjänteisyydestä toteutuksen osalta, emme olleet asiakkaina ihan helpoimmasta päästä.
— Tomi Petrell, partner, Kivijärvi Oy
Lasitusliike Kivijärvi Oy on perinteikäs lasitusalan asiantuntija, joka tarjoa täyden palvelun ratkaisuja. Suunnittelusta asennuksiin ja korjauslasituksiin, julkisista rakennuksista yksityiskoteihin. Kivijärvi tunnetaan erityisesti vaativien kohteiden osaajana, jolla on kokemusta sekä näyttävistä uudisrakennuksista että pieteetillä saneerattavista kiinteistöistä.
Jo vuonna 1945 perustetun Kivijärven toiminnassa tapahtui merkittävä muutos vuoden 2008 lopussa, kun yhtiö sai kaksi uutta omistajaa. Samalla asetettiin tavoite kasvaa valtakunnalliseksi toimijaksi ja kiinteistöalan arvostetuimmaksi lasiosaajaksi. Toiminnan kulmakiviksi valittiin neljän R:n periaate: Kivijärvi on reilu, rakentava, rohkea, ratkaisija.
Kirnauskis 2.0 oli tiiviisti mukana lasituspalvelujen asiakaslähtöisessä konseptoinnissa ja kehittämisessä. Sen pohjalta uudistettiin Kivijärven visuaalinen ilme liikemerkkiä myöten. Samalla kehitettiin slogan sekä Lasipartio-palvelunimi. Uutta ilmettä sovellettiin niin työvaatteisiin kuin autoteippauksiin ja ilmoitteluun.
Kirnauskis 2.0 uusi myös Kivijärven verkkosivuston. Tavoitteena oli yksinkertaisen selkeä, referenssit ja palveluvalikoiman esittelevä sivusto, joka toimii tehokkaasti myynnin tukena
Lasitusliike Kivijärvi